perjantai 23. syyskuuta 2016

Workshop 9-luokkalaisten kanssa

Meillä oli tänään ilo toimia yhtenä workshop-projektin vetäjänä yhdeksäsluokkalaisille. Kasnäsissa järjestettiin vajaalle 80:lle oppilaalle ystäväluokka-tapahtuma, mihin osallistui oppilaita Kemiönsaarelta sekä Porvoosta, Karjaalta, Tammisaaresta ja pääkaupunkiseudulta.


Krappanan leikkaus
Ryhmässäni oli 10 tyttöä, jotka kaikki saivat valmistaa itse omat korvakorunsa alusta loppuun. Tai nojaa, ihan ensimmäiset työvaiheet oli kyllä tehty valmiiksi, eli sulatus ja pellin valssaaminen. Mutta sitten tytöt saivat itse leikkaa krappanat pellistä ja pokata ne oikeaan muotoon. Sitten meillä oli sattumalta kaikki juottajat tänään vapaalla, joten Anki -joka on itse juottanut viimeksi 10 vuotta sitten- sai juottaa oppilaille tapit kiinni krappanaan. Eli pakko mun on myöntää, että enhän minäkään osaa juottaa...

Istutettavan kiven värin valinta
Kivien istutus
Kiillotusrumpujen jälkeen oli vuorossa kivien istutus. Tytöt saivat valita värit ja sitten itse istuttaa kivet, jokainen suoritti tehtävän mallikkaasti. Lopputulos oli että tytöt saivat kaikki viedä kotiin kahdet omatekemät hopeiset korvakorut.
Valmiit korvakorut


Olipa kiva ja erilainen päivä. Aina saa omaan työhön vähän uutta perspektiiviä kun tulee uusia ihmisiä ihmettelemään meidän touhuja. Ja uskon että tytöt ovat aika ylpeitä kun saavat kavereille näyttää korvikset mitkä ovat ihan itse tehneet!

torstai 22. syyskuuta 2016

Going international?

Tehtiin ruotsalaisen korualan Aurum Forum-lehden kanssa vaihtokauppaa mainoksista, joten nyt voisi sanoa että ollaan kansainvälisillä markkinoilla kun mainoksemme näkyy Ruotsissakin.


Lehti on laadukas hienoilla kuvilla ja paksulla kannella. Jutut ovat lähinnä ruotsalaisille suunnattu, kertoo alan sisällä tapahtuvista asioista ja yrityksistä. Itse kiinnostuin eniten jutusta joka kertoo valkoisista jalokivistä, siis muista kun timanteista. Yleensähän kun puhutaan värittömistä kivistä niin automaattisesti ajatellaan timanttia. Mutta, tämä juttu siis kertoo muista vaihtoehdoista, kuten valkoinen topaasi, valkoinen safiiri sekä nigerialalinen jalokivi fenakiitti. Mielenkiintoista!


Mutta tosiaan, lehden takasisäkannella, TADAAA:

maanantai 19. syyskuuta 2016

Öky on ruma sana

Onko se vain minä, vai onko teidänkin mielestä "öky" tosi ruma sana? Mun korvissa se on kovin negatiivinen sana, ja usein sitä käytetään lehdissä myös liian helposti. Jos kiinteistövälittäjällä on vanha Mercedes niin se on öky-mersu. Vaikka olisikin 10 vuotta vanha. Julkkiksen öky-talo voi olla vanha rintamamiestalo. Toissapäivänä silmääni osui maininta Rouva Räikkösen öky-rannekorusta. Onko siis 1500 euron rannekoru ökyilyä? Olisko hänellä pitänyt olla joku epäaito Snö of Sweden-koru?




perjantai 9. syyskuuta 2016

Erilaiset tilausmuodot

Kun kultasepänliikkeet tilaavat meiltä tavaraa, tilaukset tulevat yleensä meidän oman tilausohjelman kautta, niin että asiakkaat joko tilaavat jälleenmyyjien nettikaupasta, tai että myyntiedustajamme piippailee tilattavat tuotteet viivakoodilukijalla koneelle. Tämä on selkeä tapa, ja varmasti aikalailla "tätä päivää". Varmasti löytyisi tehokkaampiakin tapoja, mutta tämä toimii hyvin meidänkokoisessa yrityksessä.

Osa tilauksista tulee puhelimitse, osa sähköpostissa, ja on meille tullut muutama jopa faksilla, vaikka se on varmaan jo aika vanhanaikaista. Yhdellä asiakkaalla on oma automaattiinen sähköinen tilausjärjestelmä, jolloin meille tulee tilaus tietyistä tuotteista heti kun asiakkaan "robotti" havaitsee että tuotteen saldo alittaa tietyn rajan. Näppärää, ja toimii hyvin perustuotteissa kuten hopeapallo-korvakoruissa.

Välillä alamme vanhanaikaisuus näyttäytyy. Niin esimerkiksi eilen, kun postilaatikkoon ilmestyi painava, paksu pehmokuori. Ihmettelin miten kuori oli niin painava, vaikka ei ollut kovin iso. Avasin, ja paketista löytyi 6-7 pientä "vihkoa". Vihot oli pienistä paperilapuista stanssattuja "kirjoja", missä jokaisella sivulla oli yksi meidän hintalappu, päivämäärä milloin tuote oli myyty, sekä kuvaus tuotteesta, tai jopa piirros korusta. Kultasepänliike haluaa siis tilata samoja tuotteita uudestaan mitkä hän on viime aikoina myynyt. Niin hellyttävä, että nämä "tilauskirjat" on pakko säästää.

Tilauskirja, kirjaimellisesti ;-)




perjantai 2. syyskuuta 2016

Syyskuun safiiri

Siitä se syksy sitten alkoi. Syyskuu.



Syyskuun kuukausikivi on safiiri. Safiiri on yleensä sininen, ruiskukan sininen. Ehkä tunnetuin safiiri sijaitsee Prinsessa Dianan, nykyään Katen kihlasormuksessa, timantein ympäröimänä.



Safiirista sanotaan että se kykenee paljastamaan kantajansa uskottomuuden; kiven kiilto sumentuu jos kantaja on ollut uskoton. Safiiri parantaa taidon nähdä tulevaisuuteen. Se suojaa kantajaansa myrkytyksiä vastaan. Legendan mukaan myrkyllinen käärme kuoli jos sen laittoi samaan astiaan safiirin kanssa.

Safiireja ei juuri käytetä hopeakoruissa, se on sen verran arvokas jalokivi. Silver Barin valikoimassa on muutama koru missä on synteettisiä kiviä jotka muistuttavat safiireja, esimerkiksi nämä korvikset:


Jos me halutaan löytää joku koru joka sopii syyskuuhun se voisi olla nämä sienet:

Söpöjä, eikä yhtään myrkyllisiä ;-)
Hyvää viikonloppua!